Aika kattavasti onnistuin taas mokailemaan kaikenlaista yhden kakun kanssa. Kuten sen, että vasta leipomisen aloitettuani huomasin että resepti käskee tehdä kolme pohjaosaa kaikki eri vuokiin. Oikeasti, keneltä löytyy kolme pyöreää saman kokoista irtopohjavuokaa? Tein koko satsin sitten yhteen, sekin liian iso, mutta ei sen saanut leikattua kuin kahteen osaan kun kolmeen olisi pitänyt.
Täytekakuskikaan tätä nyt ei voi ihan sanoa, kun laitoin kermavaahtotäytteen lämpimän kakun väliin ja  sehän suli sinne sitten kaikki. Mitähän vielä? Niin kuorrutuksesta tuli vähän rumaa. Taisin vatkata vähän liikaa... Koristeet nyt olivat muutenkin sellasta testailua että niitten onnistuminen ja epäonnistuminen on aika epäoleellista.

955597.jpg

200 g jauhoja
2 1/4 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
100 g hienoasokeria
2 munaa
2 rkl vaaleaa siirappia
1,5 dl auringonkukkaöljyä
1,5 dl maitoa
TÄYTE:
1 tl pikakahvia
1 rkl kiehuvaa vettä
3 dl kuohukermaa
25 g tomusokeria
KORISTEET:
suklaata
omar-karkkeja
karkkiväriä

Voitele kevyesti kolme irtopohjaista vuokaa (halkaisija 18 senttiä). Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri. Paina keskelle kuoppa ja kaada siihen munat, siirappi, öljy ja maito. Sekoita niitä vähitellen puulusikalla kuiviin aineksiin, kunnes taikina on tasaista. Jaa taikina tasan kolmeen vuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 35-35 minuuttia tai kunnes kakku antaa painettaessa hieman myöten. Anna asettua vuoissa 5 minuuttia ennen irroittamista, ja siirrä jäähtymään.
Liota kahvi kiehuvaan veteen, sekoita joukkoon kerma ja tomusokeri ja vatkaa, kunnes vaahdosta tulee sopivan notkeaa. Sivele puolet kreemistä kakkupohjille ja aseta pohjat päällekäin. Sivele loput kreemistä pinnalle ja sivuille.
Koristeiksi laitoin aiemmin tekemiäni suklaakuvioita, jotka nekin sitten sulivat välittömästi, ja suklaalastuja. Liljayritelmät on tehty omarkarkeista (kun toi marsipaani ei täälläpäin ole saanut aikaan kovin suuria riemunkiljahduksia), jotka leikkasin veitsellä oikeaan muotoon ja jätin muotoillun folion päälle hetkeksi. Niitä ois varmaan täytynyt pitää siinä päivä taikka pari jos olisi halunnut muodon säilyvän. Maalasin ne sitten vielä karkkiväreillä, mutta kun ei multa löydy kuin tuollaisia jauhemallisia värejä niin pinnastakin tuli sitten vähän ällöttävä.

955596.jpg